Tietoja Maatilasta

Maatilani sijaitsee aidossa luonnonrauhassa metsän keskellä. Pitkä ja kuoppainenkin tie tuo perille pieneen pihapiiriin, jossa voit tavata jos jonkinmoista eläjää. Tilalla asustaa lisäkseni sekalainen seurakunta eläinystäviäni. Luonani pääset tapaamaan lehmiä, vuohia, lampaita, kanoja, kissoja ja koiran.

Täällä emännoin minä, Sanna. Olen asuttanut tätä paikka viitisen vuotta, ja ihastuin oitis taloa ympäröivään luontoon ja alueen rauhallisuuteen. Paikka tuntui heti kodilta. Jonkin ajan kuluttua muutostani tulivat ensimmäiset lehmät. Perustettuani pienen kasvimaan, olin onneni kukkuloilla omista perunoista. Myöhemmin saapuivat kanat ja kukko.

.

Pihaa ympäröivä lähimetsä tarjoaa paikan rauhoittumiselle, luonnon kauneuden ihastelulle tai mahdollisuuden sienestää ja marjastaa. Luonto yhdistettynä eläinten kanssa puuhasteluun, antaa kaksin verroin terapeuttisemman kokemuksen. Kaikkihan olemme kuulleet esimerkiksi metsän ja eläinten parantavasta voimasta.






'Olla omavarainen, askel kerrallaan'.

NAAVAN TUPA


       


Kuvagalleria